torstai, 28. huhtikuu 2005

Here again..

Tere tere!

Pohtimani pitää, että mikä johti mun mustiskohtausten syntyyn ja Antin ahdistamiseen ja tähän kriisiin.. Alkumme oli tiivis eikä mikään tullut väliimme, ainoastaan työt katkaisivat yhdessäolomme ja työvuoron aikanakin soiteltiin ja viesteiltiin ja kaivattiin.. Tosin ihan aluksi meni yli kuukausi ennen kuin edes tavattiin, mutta sen jälkeen sitten sitäkin tiiviimmin.. Välimatkalla ei ollut väliä, autovanha kulki suuntaan ja toiseen ja yleiset kulkuneuvotkin ihan kivasti.. Pääasia, että saatiin olla pienikin aika yhdessä.. Ja rakastella ja suunnitella tulevaisuutta: ehkäisy jätetään pois, jos tulen raskaaksi otamme vauvan onnellisina vastaan; naimisiin mennään mahdollisimman pian ja vuokralla ei kauaa asuta jne..

Olimme toisillemme valtavan avoimia, Antti kertoi mulle entisistä suhteistaan kipeitäkin asioita, kuten että päätyi edellisessä suhteessaan pettämään silloista kumppaniaan muutaman kerran.. Se jäi jonnekin alitajuntaani möröksi, joskaan ei pitkään aikaan nostanut päätään jne.. Antin työpaikalla oli entinen teinirakkaus -heila, jonka kanssa oli hyvät kaverit.. Ylipäätään Antin kotipaikkakunnalla tuntui olevan vaarallisen paljon naisia, joiden mielestä Antti on enemmän kuin hyvä tyyppi ja tunteitakin saattaisi löytyä..

Ja sitten tietty se ex-kumppani, joiden kanssa heillä on yhteinen koira.. Se ex-kumppani oli selvästi maassa erosta, joskin olivat jo asumuserossa olleet lähes vuoden, mutta kovasti läheiset olivat muuten.. Antti kävi meidänkin suhteen alkuaikoina exänsä luona parturoitavana ja joskus syömässä jääden katsoon telkkaa sinne ja sitte tietty katsomassa koiraansa.. Heidän yhteinen asuntonsa oli tarkoitus pistää myyntiin tuona keväänä kun me alettiin Antin kanssa seurusteleen ja siksi musta ei pitkään aikaan saanut kertoa mitään, ettei asuntokaupat ja lopullinen tavarajako vaikeudu..

Ymmärrettäviä asioita toisaalta kyllä, mutta toisaalta aina vaan yks kapula lisää oravanpyörään, josta tulette kuulemaan lisää halusitte tai ette 1742.jpg

No Antti itse oli mun onnekseni halukas lähtemään kotipaikkakunnaltaan, oli silmäillyt työpaikkoja jo ennen mua täältäkinpäin, mutta toisaalta myös ulkomailta asti.. Jotenkin mulla oli alusta asti olo, että Antilla on paljon luurankoja kaapissaan ja tutkiskelin hänen tietokonetta, joskin mun huonoilla taidoillani (onneksi!) en kovin pitkälle päässyt, mutta kuitenkin tuli paha mieli jo pienistä asioista.. Silti oli pakko jatkaa, josko pitää jotain valokuvia jossain ja ne on hälle tärkeitä tai viestejä tms.. Loppujen lopuksi mulle tuli melkein tavaksi yrittää penkoa Antin puhelinta tai lompakkoa 1745.jpg ja siitä en ole pätkääkään ylpeä..

Jossain vaiheessa sitten jäin kiinni vai tuliko tilanne, jossa sanoin harkitsematonta ja siitä kävi ilmi, etten voi asiaa tietää ilman, että olisin tavaroita penkonut.. Ensimmäinen kapula Antin pyörään - olla luottamatta minuun - oli syntynyt.. Tuo eka tilanne saatiin jotenkin ohitettua, lupasin etten tee sitä enää koskaan.. Olin kuitenkin liiaksi saanut selville asioita, joita hän oli itse kertonut menneisyydestään, että sitten penkomalla tavaroitaan olin selvittänyt miten jollakin ex-heilalla voisi vieläkin olla kovastikin tunteita Anttia kohtaan, tai niin ainakin kuvittelin kun oli tullut bilekutsu.. Kaikki nämä asiat alkoivat jäytää mua, pikkuhiljaa nakertaa koloa tai kuten itse ilmaisen: oravanpyörän vauhti alkoi vaan kiihtyyn ja kiihtyyn.. Ja taas lankesin penkomiseen =(  Löysin esim. hänen lompakostaan ajokortin alta ex-heilojensa (useimpia siis) kuvia ja ajokortin päällä, näkyvillä sitten mun kuvani.. Kuvittelin, että hän vaihtelee kuvien paikkaa aina sen mukaan kenen luona on jne.. Tästä kohdin voidaan varmaan alkaa kutsumaan mun mustasukkaisuuttani hallisemattomaksi ja sairaaksikin 1750.jpg

En enää osaa sanoa miten kauan tuossa vaiheessa oltiin oltu yhdessä, kai yli vuosi ainakin, mutta aina Antti oli jaksanut uskoa mun parantavan tapani ja uskoin siihen itsekin: olin varma, että pystyn elään asioiden kanssa.. Mutta kun Antti ei joko riitelyn takia tai väsymyksen takia tai muuten vaan jaksanut/halunnut olla lähelläni, rakastella jne, paha oloni kasvoi ja tekemäni 3-vuorotyö toi vaan lisää ongelmia meille: kun olin ilta- ja yövuoroissa, etenkin viikonloppuisin, pyörän vauhti kiihtyi ja kiihtyi ja kiihtyi.. Anttihan voi tehdä vaikka mitä mun poissa olleessani, hän voi tuoda jonkun meille tai mennä itse minne vaan  tai jutella netissä tai puhelimessa kenen kanssa vaan.. Ei auttanut vaikka soittelin kotiin ja Antti vastasi: puheluthan voi vaikka siirtää kännykkään jne.. Aloin tutkimaan auton kilometrejä painaen ne mieleeni siinä kun Antti vei mut töihin jne.. Ja kun työvuoro oli ohi, oli melko yleistä että riita tuli ennemmin tai myöhemmin ja lähestulkoon aina lähti siitä, kun en saanut hellyyttä/läheisyyttä jne ja ahdistuin, että kuka niitä sitten saa.. Antti sanoi jo suhteemme alussa, että kaiken pitää olla kunnossa ennen kuin hän haluaa olla lähekkäin saati rakastella.. Mutta mun mukaani kyseessä oli vaan se, että hän ei jaksa mulle osoittaa huomiota kun on saanut olla jonkun kauniimman ja laihemman ja viehättävämmän  seurassa ja toteuttaa omia s/m-leikkihalujaan kuten tahtoo.. Eli koko ajan vaan homma meni hullummaksi ja hullumaksi..

Aina riidan laannuttua Antti on jaksanut kysyä, että miksei hän olis jo ajat sitten lähtenyt jos olis halunnut.. Miksi hän on luopunut niin paljosta meidän takia jos ei kokisi meidän suhdetta arvokkaammaksi.. Niinpä! Hyviä kysymyksiä! Ja aivan varmasti oikeita.. Mä vaan olen terapian tarpeessa ja olenkin nyt sitten aloittanut istunnot ja lisäksi tämä vuodattelu tänne auttaa mua ja etenkin jos joskus uskallan tämän jollekin meidän yhteiselle tutullemme antaa luettavaksi jne.. Mutta tänään on siis eka terapiaistunto takana ja sitte mulla on netissäkin tukihenkilö, jolle puran tätä karmeeta tarinaani.. Niin ja siis me edelleen asutaan Antin kanssa yhdessä, mutta kuten sanottu kriisi on menossa, tai oikeamminkin Antilla on menossa enää harkinta-aika, jaksaako enää alkaa mun kanssani suhdetta rakentamaan terveelle pohjalle.. Enemmän kuin ymmärrettävää on, että hänen luottamuksensa minuun on mennyt täysin 1753.jpg

Seuraavalla kerralla yritän kertoa, asioista joista Antti on mun mustasukkaisuuteni takia luopunut ja miten muuten hänen elämäänsä on vaikuttanut mun ahdistamiseni, believe me, se ei ole mukavaa luettavaa sekään.. Kaikki mustasukkaiset ihmiset: hakekaa apua jo hyvissä ajoin, älkää uskoko että voitte voittaa itsenne jos tunteet ja teot ovat yhtään samaa luokkaa kuin mun.. Mulla varmasti tulee oleen pitkä terapia-aika, mutta se on mulle vaan hyväksi ja toivon hirveästi, että Antti jaksaa olla rinnallani seuraamassa avunsaantiprosessiani ja että meillekin vielä joskus hääkellot soivat 1754.jpg Toivotaan, toivotaan toivotaan..

tiistai, 26. huhtikuu 2005

Hymiöitä ja sanasia

Haudi hou..

Mihinhän jäin? En jaksanut käydä lukemassa omaa kirjoitustani, heh..  Taidan kirjoitella nyt ihan niitä näitä vaan.. Piinaavaa aikaa nyt jo viikko täynnä.. Antti ei ole päättänyt suuntaan eikä toiseen suhteemme etenemisestä 1743.jpg(huomatkaa eka hymiö!!)

Oikeesti on kamalan piinaavaa kun ei oikein tiedä miten olla.. Ja kun Antti kuitenkin antaa suukkojakin ja käyttää hellittelysanoja jne.. Ja sitten toisaalta käyttäytyy niin täysin luontaantyöntävästi ja kuin mua ei olisikaan.. Antti sanoikin tänään, että osa hänestä elää jo sen mukaan kuin olisi erottu 1750.jpg , mutta sitten taas ei pysty/halua sanoa lopullista pistettä.. Piinaavaa!!!

En tiedä, kai pitää koittaa vaan olla kärsivällinen, se ei vaan ole mulle todellakaan helppo juttu.. Not so good situation.. Mulla on ihan hitonmoinen ikävä Anttia ja meitä.. Puutostilakin 1763.jpg, heh..

No joo, enköhän ole tälle kerralle leikkinyt tarpeeks hymiöillä jne kun en saa jatkettua varsinaista stooriani.. Kuulostellaan! Jos joku tätä lukee niin olis kiva kuulla heränneistä ajatuksistasi??

Hannele

 

 

maanantai, 25. huhtikuu 2005

Päivittelyä..

No niin lets try again.. Vieläkään en ole kovin sinut tämän jutun kanssa, ans kattoo ny kuin käy =)

Niin jäin siihen, että hieman reilu kaksi vuotta sitten sain silmäni auki edellisessä suhteessa, että ei elämän kuulu olla sellaista.. Seksi oli hävinnyt jo vuosia aikaa, silloin tällöin koin, että kai sitä vaan olis pakko.. En ollut tyytyväinen ja yllätyksellisyys puuttui.. No, en kirjoita tuosta suhteesta enempää, koska en haikaa sitä millään tavalla.. Tuo seksijuttu kuului kertoa, koska tässä nykysuhteessa olen siihen sitten taasen ollut tosi tyytyväinen..

Alkuun miehelleni oli tosi tärkeää, että olen tyytyväinen ja välillä "jouduin" jopa sanomaan, että lopettaa kun ei kroppa olis kestänyt enempää =) Kielihyvää ja sormihyvää ja kaikenlaista muuta mukavaa.. Lisäksi hän on opettanut mulle täysin uudenlaisen maailman s/m -leikeistä, joihin pikkuhiljaa olen yrittänyt totuttautua ja kehittää kipukynnystäni ja kestokykyäni.. Se on ollut vaan mulle välillä liian hankalaa ja on jouduttu lopettaan leikit kesken ja se tietty on ollut enemmän kuin ikävä juttu paitsi molemmille niin etenkin avokilleni.. (on varmaankin helpompaa, että jatkossa puhun hänestä nimellä, olkoon vaikka Antti).

Sittemmin alkoi seksielämäkin hiipumaan ja Antti ei jaksanut enää kauheasti panostaa osittain keskeytyneitten leikkien takia, mutta suurimmaksi syyksi siksi, että meillä on ollut niin hemmetisti sanomista ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, mukaanlukien seksi =(

Ja mistä ne sanomiset alkoi, heaven only knows! Tiesin jo ennalta, että Antti saa naiset tuntemaan olonsa mukavaksi ja on sen tyyppinen mies, että naiset tykkäävät jutella hänen kanssaan ja myöskin flirtata.. Alkuun olin ylpeä, että minä olen se, joka sain hänet omakseni.. Ja tuo ehkä onkin yksi avainsana: omakseni.. Antti itse sanoi, että kun muutimme yhteen ja etenkin kun menimme kihloihin niin musta tuli liian varma hänestä, olin varmistanut että hän on mun ja aloin kai määräämään asioista eri tavalla kuin aiemmin.. Itse en ole tuota määräämistä tunnistanut tässä suhteessa, mutta toisaalta tiedän olevani sentyyppinen ihminen, että ei olis ihme.. Antti kuitenkin on sellainen mies, että häntä ei määräillä.. Ja olen ollut siihen hirmu tyytyväinen, koska vihasin edellistä suhdettani koska se kaveri teki ihan mitä vaan pyysin ja välillä tuskastuen sanoinkin hälle, että hae mulle kuukin taivaalta..

Eli mitenkään päin ei ole hyvä, jota Antti usein myös sanoo mulle: mulle ei riitä mikään, en osaa olla koskaan tyytyväinen tästä hetkestä ja en osaa ajatella, että asiat vois olla huonomminkin.. Olen helv hankala luonne ja olen hemmetin tyytyväinen, että tänne voin nyt vuodattaa tätä stooriani..

Meillähän on tällä hetkellä enää ns harkinta-aika suhteessamme jäljellä.. Mä haluaisin jatkaa, koen että Antti on mun toinen puolikkaani (ja hänkin koki niin ennen, mä olen vaan saanut senkin pilalle), mutta Antti miettii mitä hän haluaa.. En ihmettele jos hän ei enää jaksa mun kanssa jatkaa, mutta toivon , toivon sitä enemmän kuin mitään muuta.. Toivon, että hän vielä jaksaa uskoa minuun, meihin ja yhteiseeen tulevaisuuteemme.. Harkinta-aikaa on mennyt jo viikon verran ja alkaa olla hermoja raastava olo kun en tiedä mitä tulee tapahtumaan.. Antti käyttäytyy lähes normaalisti, antaa suukkoja ja kutsuu hellittelynimilläkin, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin ennen ja jonkinlainen verho on välillämme koko ajan =(

Tulen joku päivä taas jatkamaan tilitystäni ja vihdoin kertomaan minkälainen kahjo muija oikein olen.. En itse taitais jaksaa itseni kaltaista ihmistä lainkaan, miten voin sitten odottaa sitä Antilta tai keneltäkään.. Olen hakenut ja hakemassa apua mustasukkaisuuteeni, eka tapaamisaika on tällä viikolla, katsotaan mitä sen jälkeen sitten tapahtuu vai tapahtuuko mitään..

Antti tulee olemaan mun elämäni mies aina, erotaan sitten tai ei.. En usko, että voisin koskaan unohtaa häntä ja meidän ihanaa huumaamme :-) Palaan astialle myöhemmin halusitte tahi ette ;-P

Hannele

keskiviikko, 20. huhtikuu 2005

Ensimmäinen yhteydenotto

Heippa!

Tänne yritän saada ajatusmaailmaani purettua.. Se on aluksi varmasti takkuilevaa ja kenties vie aikaa ennen kuin päivittelen tänne mitään, mutta areena on nyt avattu ja tarkoitukseni on tämän(kin) avulla saada selvennettyä ajatusmaailmaani.. Jos vaikka joku joskus eksyisi kommentoimaan..

Mistä aloittaa.. Parisuhde on lievästi sanottuna kriisissä.. Sormukset ovat poistettu ja todennäköistä on, että asunto irtisanotaan.. Ei siis mukavia asioita tiedossa =(

Tuosta hymiöstä vielä, että olen ihka ensimmäistä kertaa tekemässä blogia, en ole ottanut selvää tämän tekemisestä mistään, kunhan googletin sanat "blogin perustaminen" ja sitä kautta sitten päädyin tänne ja näin pitkälle olen nyt siis päätynyt.. Mistäkö idea? Kaverini kirjoittaa vastaavanlaista ja olen huomannut, että se voisi olla hirmu toimiva juttu.. Saa kertoa kaiken omasta elämästään, mutta välttämättä ei kukaan tiedä kenestä on kysymys jos ei linkkivinkkiä anna eteenpäin.. Ja joku tuntematon saattaa jopa kommentoidakin vielä jotain.. Pikkuhiljaa yritän tässä opetella toimintaa, joten olkaahan kärsivällisiä.. Jos jollain olisi antaa neuvoja esim. hymiöistä kuvamuodossa tahi muita hyviä vinkkejä niin sana on vapaa..

Mutta siis parisuhteeseen ja ongelmiini.. Olen siis 27 vuotias. Ensimmäisen hieman pidemmän seurustelusuhteeni koin 14-vuotiaana, olisikohan ollut 7 viikon juttu kyseessä ja minä olin suhteen lopettaja.. Sitten noin puolta vuotta myöhemmin aloin seurustelemaan hieman vakavammin, seksi tuli mukaan kuvioihin jne.. Sitä kesti hieman vajaa kaksi vuotta ja olin silloin enemmän kuin rikki kun se suhde päättyi pojan toimesta ja mun aiheuttamista syistä, joista kerron tuonnempana, koska ovat tässäkin suhteessa kovasti samantyyppisiä.. Mutta koska olin teini-ikäinen en jäänyt kauaksi aikaa murhettumaan vaan jo kolmen kuukauden kuluttua olin jälleen aloittanut seurustelun, ollen tuolloin siis 17-vuotias.. No se suhde etenikin sitten jopa yhteisasumiseen ja kihlaukseen saakka ja sitä kesti lähes 8 vuotta! Molemmat lähes huokaisivat helpotuksesta kun ymmärsimme vihdoin lopettaa ja pakata kimpsut ja kampsut eri osoitteisiin..

Tuon suhteen lopettaja olin minä, vaikka yhteispäätöksellä sitten lopeteltiinkin.. Olin juuri täyttänyt 25 vuotta siis jo neljännesvuosisadan ja koin hemmetinmoisen kriisin tai vastaavaa: missä vakityö, missä lapset, missä avioliitto ja asuntovelka, missä oma asunto ja etelänmatkat? Hmm.. ei sen kuulu noin mennä, mutta hassua kyllä nykyiselläänkin toivon ja odotan edelleen noita asioita, vaikkakin nykysuhteessa olenkin huomannut myös miten mukava asia on yllätyksellisyys, spontaanius ja suunnittelemattomuus (onkos nuo kaikki synonyymeja keskenään)..

No kuitenkin suhde siis päättyi ja jo ennen kuin olin ehtinyt muuttaa uuteen osoitteeseen deittailin nykyistä kumppaniani.. Olemme tuttuja jo entuudestaan ja vuosien jälkeen koimme, että on aivan fantastisen upeaa aloittaa suhde tuon ihmisen kanssa.. Ja sitä se on ollutkin.. Ensimmäinen puoli vuotta oli aikaa, josta emme luopuisi kumpikaan, ihanaa hekumaa ja huumaa, onnea ja odotusta.. Missä alkoi mennä vikaan: minun sairaalloinen mustasukkaisuuteni alkoi nostaa päätään ja pääsi oravanpyörään, jonka vauhti on vaan kiihtynyt ja kiihtynyt.. Siitä jatkan seuraavalla kerralla, koska nyt kirjoitin jo kovasti paljon ilman, että tiedän tämän tallentamisesta hevonkukkua =)

Hannele